20. elokuuta 2011

Löytöjä "keskiajalta"

En sitten mennyt aiemmin mainitsemaani huutokauppaan, vaan päädyin Hämeenlinnaan keskiaikamarkkinoille. Tämä oli minulle viides perättäinen kerta kyseisessä tapahtumassa. Ja aina vaan sieltä löytyy uutta ihmeteltävää.

Käsin tehty on aina kaunista (ja kallista), oli materiaalina sitten puu, villa, lasi tai rauta. Mies oli ulkomailla reissussa eikä siksi päässyt mukaan markkinoille. Ostin hänelle nimipäivälahjaksi valurautaiset viitoset, jotka voidaan sitten laittaa talon seinään, kun päästään muuttamaan. Kunhan kukaan ei nyt vaan tule ilmoittamaan, että meidän talon numero ei olekaan viisi... Olisin halunnut ostaa valurautaiset, lehden malliset (pyyhe)koukut, mutta ne maksoivat vähän liikaa.

Mikä ihmeen optimismikohtaus minulle oikein iski siellä markkinoilla? Ostin jo talolle numerot, vaikka ulkoseinät eivät edes ole paikallaan. Löysin myös ulko-oven pieleen pienen vanerisen kyltin, jossa on teksti  "Älä koirasta välitä, mutta varo emäntää". Eihän mulla ole vielä sitä koiraakaan!

Ensi viikolla meillä on aloituskokous ja kiintokalusteiden osalta alkaa syntymään lopullisia päätöksiä. Niistä lisää infoa myöhemmin. Laittaisin mielelläni kuvia markkinaostoksista, mutta ei ole kameraa. Olen täällä jossain in-the-middle-of-nowhere ja odotan miestä takaisin maailmalta.

-Sanna-

3 kommenttia:

  1. Kyllähän sinä nyt numeron voit jo ostaa, mulla on jo peili, 2mattoa ja keittiönpöydän tuolit. Ja rakentaminen alkaa 6/2012:) Pöhköä, mutta kerran uuteen kotiin muuttaneena tiedän,että näihin sisustusjuttuihin ei ole kaikkiin kerralla rahaa tai aikaa. Ja aina nuo voi myydä jos siltä tuntuu:) Vileeni ostaa kun halvalla saa:)

    VastaaPoista
  2. Mottoni tässä elämässä on, että pessimisti ei pety :D Odotan kuitenkin kovasti omaa kotia, pihaa ja poispääsyä tästä kaksiosta. Siksi itselleni epätyypilliseen tapaan teen ennakkohankintoja. Olemme jo siis ostaneet uuden ruokapöydän ja tuolit. Lisäksi nurkissa on tekstiilejä ja koriste-esineitä, jotka olen ostanut uuden talon sisustukseen täsmääviksi. Ja juuri siksi, koska ne on saatu halvalla :D

    VastaaPoista
  3. minunkin mottoni on pessimisti ei pety ja siksi tosiaan välillä tuntuu hullulle ostaa kotiin jota ei ole ollenkaan olemassa. Mitä jos kaikki meneekin suteen...no nyt päätn,etten anna pessimismille valtaa vaan aika näyttää mitä tulee. Nautitaan hetkestä=)

    VastaaPoista