28. lokakuuta 2011

Ostamisen ja pois heittämisen dilemma

Tämä blogikirjoitus on (leikkimielinen) avautuminen elämässäni vallitsevasta epäjärjestyksestä. Tätä ei siis kannata ottaa tosissaan, mutta jos Sinulla on samankaltaisia tuntemuksia, avaudu ihmeessä kommentin muodossa. Ongelman jakaminen on jo puolet ratkaisusta.

Meillä on nurkat väärällään tavaraa. No kenelläpä ei olisi. Tämä nykyinen kaksio tuntui ihan sopivan kokoiselta meille kahdelle silloin kun tähän muutimme. Olohuone on iso, samoin makuuhuone. Keittiössä on hyvin neliöitä, mutta pari kaappia lisää olisi kova sana. Meidän pesuhuoneeseen mahtuu hyvin hyörimään kaksi ihmistä, vaikka siellä on suihkukaappi ja pyykinpesukone. Lasitettu parveke on hyvä varasto. Meillä on myös komero. Ja se onkin sitten tarina erikseen. Jos sanakirjassa olisi kuvia, olisi meidän komeron kuva sanan kaaos kohdalla.

Kun tätä rakennusprojektia viriteltiin sen pari vuotta, niin ehdimme hyvin asennoitumaan siihen, että joku päivä muutamme tästä tilavampaan kotiin. Painotan sanaa muutto. Meillä on kaunis ajatus säästää kaikkien pienten kodinkoneiden (kahvinkeitin, tietokone, tulostin, pölynimuri...) pahvilaatikot, jotta saamme muutettua ne ehjinä uuteen taloon. Myös taulu tv:n pakkaus on säästetty. Nyt se ajatus lähinnä pännii, koska komero pursuaa tyhjiä pahvilaatikoita.

Toinen ongelma koskee vanhoja, virttyneitä petivaatteita. Ne voisi heittää pois, mutta jos niitä tarviikin raksalla ja talon siivouksessa? Mihin viedä vanhat verhot ja matot, jotka eivät sovi uuden talon sisustukseen? Vanhoja tyynyjä ja täkkejä ei uskalla hävittää, koska pitäähän vieraiden varalle olla jotain. Mitä hittoa vanhoille VHS-videoille voi tehdä? Yksi päivä painuin Tiimarin ale-myyntiin ja ostin vinon pinon valokuva-albumeja. Muistot on nyt arkistoitu, eikä tarvitse enää pelätä kuvien puolesta. Onko kukaan säästänyt vanhoja koulun oppikirjoja? Jos vaikka joku päivä haluaisinkin sivistää itseäni ja opiskella Kylmän sodan ajoista, luenko läpi lukion historiankirjat vai avaanko Wikipedian? Jos haluan palauttaa mieleeni ranskan kielen, menenkö kansalaisopiston kurssille vai kaivanko vanhat oppikirjat esiin? Luopua vai eikö luopua?

Toinen ongelma on uuden ostaminen. Tässä raksaprojektissa on rajallinen budjetti, eli kun talo on valmis, ei sen sisustusta voi millään saada kerrasta valmiiksi. Jotain on jo ostettu, ja jotain ostetaan sitten kun on varaa. Nytkin meillä on olohuoneeseen varastoituna vessan kiintokalusteet, liesituuletin, pesuhuoneen lattia- ja keittiön välitilalaatat. Meillä on niin kaunista ja siistiä.... Voi kunpa se talo olisi jo valmis!

Pyörähdin kaverin kanssa tänään kirppiksellä ja houkutus ostaa kaikkea pientä ja kivaa uuteen kotiin oli mahdoton. Vanhastakin rojusta pitäisi päästä eroon. Nurkassa nököttää kassillinen kirjoja divariin vietäväksi. En ole vain saanut aikaiseksi viedä niitä.

Olen ihan hukassa. Pitäisikö tehdä suursiivous ja kunnon inventaario ennen muuttoa, vai vasta sen jälkeen? Jos en luovu vanhasta roinasta nyt, niin jääkö se uuden talon nurkkiin lojumaan?


-Sanna-

6 kommenttia:

  1. Hei Sanna!

    Minulla on ollut muuttoja useita viime vuosina. Nämä ovat karsineet tavaramäärää tehokkaasti. Usko pois, sinä ET TULE TARVITSEMAAAN lukion vanhoja oppikirjoja. Helpotat muuttoa kun aloitat tavaroiden läpikäymisen jo nyt. Muutama vinkki:
    - vanhat liinavaatteet käyvät hyvin matonkuteiksi. Jos sinulla ei ole ketään joka kuteita tarvitsee, kysele kaveripiiristä.
    - Vanhat matot kannattaa säästää, niistä saa mm. hyvän suojan auton takapaksiin.
    - Vanhat VHS-videot.. Mitä niillä on? Jos on muistoja, konvertointi dvd:lle. Mikäli "säästettäviä elokuvia" niin kannattaako säästää? Ja yksi juttu.. onhan teillä vielä VHS-nauhuri kuitenkin? Jos ei, niin.. Niin. :)

    Viimeisimmässä muutossa annoin pois yli 300 kirjaa. Nyt ennen seuraavaa aion jälleen käydä läpi kaappeja, ainakin muutama matto ja pyyhe lähtevät eteenpäin kavereille. Vanhat pyyhkeetkin käyvät hyvin koiraperheisiin kuivauspyyhkeiksi jne. :)

    Ja sitten se uuden ostaminen. Harkitse, harkitse ja harkitse. Tarvitsetko todella? Pärjätäänkö ilman?

    VastaaPoista
  2. Viimeistään kun pakkaat heitä suosiolla roina pois:) Toisaalta siinä vaiheessa ei ole enää intoa ja halua ehkä huomioida kierrätysmahdollisuutta, koska oma ihana talo odottaa. Kun muutettiin tänne motivaatiokämppään heitin/lahjoitin/myin paljon tavaroita pois.
    Jätä lukionkirjoista se mielenkiintoisin muistoksi, loput pois:)
    Summasummaarun: tee inventaario ennen, voit saada myytyä tavaraa(on aikaa myynnille) ja saat vaikka ostettua uudet verhot taloon!
    Meilläkin on tuossa keittiön nurkassa jo lojumassa mm. tuoleja, peili, mattoja, saunakiulu&nappo....niin ja muuttoon on sellanen reilu vuosi:))

    VastaaPoista
  3. En ole mitenkään erityisen valveutunut näissä kierrätysasioissa, mutta kyllä se tuntuisi pahalta vain kärrätä kylmästi kaikki turha kaatopaikalle. Eli siksi olisi kiva tietää, olisiko jollain antaa niksi, miten hyötykäyttää vanhat VHS-videot. Lakanat nyt voi repiä vaikka siivousräteiksi, tai askarrella niistä jotain lemmikkien käyttöön. Noista oppikirjoista minulla onkin tallella vain lukukirjat, vihot ja tehtäväkirjat hävitin jo kun lukio loppui. Niitä lukukirjojakin on vaan sen verran paljon, että niitä olisi hyvä karsia.

    Täytyy joku päivä toteuttaa komeron suursiivo ja varata kirppispöytä. Jos vaikka hieman rikastuisin... Edes yhden verhokapan verran...

    VastaaPoista
  4. Kokemuksen syvällä rintaäänellä, HÄVITÄ KAIKKI MAHDOLLINEN nyt kun vielä on aikaa ÄLÄKÄ OSTA MITÄÄN ennenkuin on pakko uuteen kotiin! Eli, meillä kanssa noita muuttoja on tehty muutama ennen omaan talon valmistumista, joten karsintaa ja kirppareita on harrastettu ahkerasti. Mutta se vanha tarpeeton tavara, joka taloon tuotiin, on edelleenkin juuri niillä sijoillaan kun muuton jäljiltä jäi.. VIimeksi tänään vähän taas kevettiin pihavarastoa kohteena kaatopaikka, muutamia mattoja lähti jne. Matoist aon muutossa hyötyä!

    Ja sisustuksenkin osalta tilaa, värejä jne hahmottaa hyvin vasta kun se tila on olemassa, ja huonekaluja paikoillaan eli itse onnistuin olemaan ostamatta mitään sisustukseen liittyvää ennen muuttoa, ja itse asiassa meillä odoteltiin (odotellaan) vielä tuon yläkerrankin valmistuminen ensin, jotta huonekalut löytävät omat paikkansa ja vasta sen jälkeen lähdetään viimeistelemään sisutustusta. Esim seinillä ei vieläkään ole juuri mitään. Tietysti halu olisi ollut kova, mutta näin tämä meillä toimi loppujen lopuksi paremmin kuin hyvin. Ja sinne ihkauuteen omaan taloon ei tosiaan kaipaa mitään vanhoja tarpeettomia tavaroita, on tosi ihana kun paikat ovat siististi järjestyksessä eivätkä pursuile ympäriinsä, ei tämä sulohelmi niin kovin iso talo kuitenkaan ole :)

    VastaaPoista
  5. Eli se pahin pelkoni uhkaa toteutua, jos jätän suursiivouksen muuton yhteyteen: muutan kaikki tavarat uuteen taloon ja turhan pois seulominen unohtuu, kun olen niin täpinöissäni uudesta talosta :D Jos vaikka vähän ennen joulua ottaisin komeron työn alle ja varaan kirppispöydän.

    Siuron Helmeläisiltä haluaisin udella, että missä käytössä teillä on se "valtavan suuri" 1,1 neliön komero? Ilmeisesti Mutalanmäkeläiset tekivät siitä siivouskomeron. Meillä on haaveena saada sinne edes yksi hyllykkö ja mahdollisesti lyhyt vaatetanko talvitakkien kesäsäilytystä varten...

    VastaaPoista
  6. liity netissä huuto.netiin ja facebookissa annetaan, lahjoitetaan, vaihdetaan ryhmiin ja tarjoa vhs-kasetteja yms. sinne. ne menevät takuuvarmasti lapsiperheisiin kaupaksi. äläkä tosiaan osta mitään vaan siks että "se ois ehkä ihan kiva."

    VastaaPoista