Viime yö nukuttiin jo uudessa talossa. Vuokrakämppää ei saatu ihan vielä siivottua, mutta varmaan viikonloppuna saadaan se kuntoon.
Iltapäivällä pelkäsimme että vuorokaudesta loppuu tunnit, koska sängyt oli vielä muuttamatta. Pakattiin tavaroita sillä ajatuksella, kuin olisimme lähdössä lomalle: otimme mukaan vaatteita, hammasharjat ja muut hygieniatarvikkeet, läppärin, nettitikun ja kännyköiden laturit. Näillä pitäisi pärjätä komeasti pari päivää. Ja totta kai haettiin kaupasta jääkaappiin täytettä.
Illalla nauroimme, että olemme kuin mitkäkin turistit. Kaikki on uutta ja jännää. Oli hieno kokemus käydä suihkussa ja todeta, että onpas hyvä vedenpaine ja mukavasti tulee lämmintä vettä. Kokkasin iltapalaa uudella keraamisella liedellä, osasin käyttää sitä! Nettiliittymämme toimii näköjään täällä maalla paremmin kuin kaupungissa. Yöllä nukuttiin hyvin, sisällä on ihanan viileää ja raikasta.
Nyt palloilen turistina pitkin kämppää. Tekemistä on niin paljon, etten tiedä mistä aloittaa. Uuden päiväpeiton levitin takapihalle hangelle tuulettumaan ja aloitin kiuaskivien pesun. Isä suositteli tällaista operaatiota, jottei kivistä irtoa kuumetessa kumimaista hajua. Tuttavat kävivät sunnuntaina kylässä, ja heidänkin isäntänsä suositteli kivien pesemistä. Hän oli hankkinut kerran uudet kiuaskivet, laittanut ne suoraan kiukaalle ja ensimmäiset löylyt olivat kuulemma tuoksuneet oksennukselle. Kiviä on kuitenkin niin pirusti, että siihen hommaan paloi jo hihat. Jatkan sitten illalla.
Lähdenpä etsimään seuraavaa projektia. Kunhan tavarat asettuvat paikoilleen ja löydän kameran muuttokuormasta, laitan uusia kuvia.
-Sanna-
Wau, varmasti mahtavat fiilikset! Onnea uuteen kotiin :)
VastaaPoistaKiitos! On tässä vielä totuttelemista. Kaikki tavarat hukassa, kun vielä tahdo muistaa mitä laitoin mihinkin kaappiin :D
VastaaPoistaOnnea uuteen kotiin!!
VastaaPoistaOnnea uuteen kotiin! Varmasti ihana tunne kun kaikki on uutta, mutta omaa :)
VastaaPoistaKiitos, Harri ja Tarja! Kyllä tämä on hieno tunne, varsinkin tämä oma rauha ja hiljaisuus.
VastaaPoista