15. syyskuuta 2012

Motivaatio-ongelmia

Hosumalla tulee tunnetusti vain kuspäisiä kakaroita. Liekö syynä päättynyt kesä, alkanut syksy, vai mikä lie motivaatiokato, kun mitään ei taas oikein tapahdu.

Yläkerrasta on turha sanoa yhtään mitään. On siellä elokuun aikana käyty, mutta mitään ei ole tehty. Samin piti "uhrata" kesälomansa yläkerralle, mutta muut kiireet ja se samperin pihavaja veivät kaiken ajan. Koirakin kaipailee aitaustaan, mutta vasta meillä on metallitolpat maassa. Verkkokin on jo hankittu, eli enää uupuu puutavara, mutta jostain syystä sinne rautakauppaan on vaan niin pirun vaikeaa lähteä.

Jos sen aidan nyt edes saisi valmiiksi, kaikki muu on sen rinnalla toissijaista. Minulle on aivan sama, ehditäänkö tänä kesänä tehdä vielä takaterassi vai ei. Meillä oli kaunis ajatus saada yläkerta jouluksi valmiiksi. Se haave on nyt kuopattu, tätä tahtia se on valmis aikaisintaan juhannuksena.

Anteeksipyyntö niille, jotka kovasti odottavat päivityksiä yläkerran syntyvaiheista. Homma ei nyt vaan etene. Jos sitä syksyn aikana päästäisiin uuteen nousuun...

-Sanna-

"Murh! Missä viipyy mun aitaus?"

1 kommentti:

  1. Niin ymmärrettävää ja tuttua tuo motivaatiopula! Eiköhän se useimpia vaivaa jossain vaiheessa raksaprojektia. Mekin harkittu yläkerran tekemistä samaan syssyyn vaan hieman arveluttaa, että jaksettaisko? Saataisko aikaiseksi? Ja kuitenkin sen haluais. Inspiraatiota odotellessa...

    -Ketunmetsän Riikka

    VastaaPoista