Tämän kesän pihatyöt on saatu tällä viikolla hyvin käyntiin. Suurin urakka oli aronia-aidan istutus. Aita kiertää tontin kahta sivua ja sillä on mittaa 46 metriä. Oja tälle aidalle lapioitiin jo pari viikkoa sitten, mutta isäntä karkasi kaverinsa kanssa viikoksi Dubrovnikiin Kroatiaan, joten homma pysähtyi siksi aikaa. Pappa oli meitä auttamassa ojan kaivuussa ja urakka olikin päivässä valmis. Ojalla on syvyyttä ja leveyttä puolisen metriä. Kunta ohjeistaa, että aitojen ja aidantaiden tulee olla 60 cm rajalta, joten pelasimme varman päälle ja teimme aidan noin 80 cm päähän rajasta.
Ärsyttävintä koko urakassa oli savisen maan pois kaivaminen ja sitten ojan täyttäminen mullalla. Säät ovat onneksi suosineet, ei ole tarvinnut huhkia vesisateessa. Aroniataimet haettiin puutarhalta X hyvään hintaan, 10 taimen nippu maksoi 20 euroa. Laskimme montako tainta menee metrille ja otimme yhden ylimääräisen nipun varmuuden vuoksi. Istuttamisessa käytimme mittana noin 30 sentin klapia, jotta saimme taimet tasaisin välein. Silti taimia jäi 40 kappaletta yli! Onneksi puutarha otti mielellään taimet takaisin ja palautti niistä rahat. Vielä kerran myös iso kiitos Hannalle ja Saralle istutusavusta! Istutusurakka vei meiltä vain parisen tuntia. Tässä kuvia leikatusta aronia-aidasta:
Seuraava kaivuu-urakka oli perennapenkki. Viime kesänä kun tonttia siistittiin maanrakennustöiden jäljiltä, pyysin kaivinkoneenkuljettajaa kasaamaan muutamat isot kivet takapihan nurkkaan. Nyt niiden ympärille sai hyvän kukkapenkin. Minä halusin perinteisiä perennoja, isäntä puolestaan havuja, joten laitettiin riita puoliksi ja istutettiin penkkiin sekä perennoja että havuja. Havujen alueille levitettiin havu- ja rodomultaa tavallisen mullan joukkoon. Koira tykästyi kovasti kivien juurelle kaivettuun monttuun ja nukkui siellä päikkärit. Onneksi valmis penkki on saanut olla rauhassa, eikä karvainen puutarha-apulainen ole käynyt vielä muokkaamassa sitä *koputtaa puuta*...
Otin myös talon nurkilla nököttävät salaojien tarkastuskaivot käyttöön. Ostin Prismasta punottuja koreja, jotka olivat sisältä valmiiksi muovitettuja ja laitoin niihin kesäkukkia, jotka tuovat pihaan vähän väriä.
-Sanna-