Naapurikin ystävällisesti lainasi meille porakonettaan, niin Teemu ja Sami saivat kansilaudoituksen valmiiksi ennätysajassa, kun molemmilla oli oma pora.
Terassi perustettiin "laiskasti" Leca-harkoille. Harkkoja menikin 39 kappaletta. Sitten harkkojen päälle tehtiin runko 48x148 kestopuusta. Runkopuut ja kansilaudat ovat valmiiksi ruskeiksi sävytettyjä.
Terassin portaan suhteen meillä oli kaksi vaihtoehtoa: joko tehdä matala terassi ja takaovelle pieni porras, tai sitten terassia nostetaan reippaasti harkkojen avulla ja pitkälle sivulle tulee koko terassin levyinen askelma. Näin takaovesta on helpompi astua suoraan terassille. Päädyimme jälkimmäiseen vaihtoehtoon, eli nostettuun terassiin ja koko terassin mittaiseen askelmaan. Askelma tehtiin naulaamalla runkopuiden päihin kiinni 48x96 kestopuusta askelman syvyiset kappaleet.
Meidän piha on valitettavasti sen verran vino, että terassin toinen syrjä kaipaisi vielä askelmaa. Tätä pitää nyt pohtia, että tarvitaanko toista askelmaa ja miten sen voisi sitten toteuttaa. Nyt tällainen lyhytkoipinen ihminen, kuten minä, joutuu toisessa reunassa ottamaan pienen harppauksen.
Terassin päädyistä puuttuu vielä näkösuojat, eli tähän kompleksiin ei tule lainkaan kaiteita. En nyt muista tarkkoja mittoja, mutta terassi on pinta-alaltaan noin 30 neliötä. Eipähän tullut ainakaan liian pieni! :D
Kuvia:
-Sanna-