28. kesäkuuta 2012

Tapaus puutarhajyrä

Varoitus! Tämä päivitys sisältää avautumisen!


Tänään aloimme valmistautua nurmikon tekoon. Urakoitsija, jolta saimme sepelit ja mullat ja joka myös hoiti niiden levityksen sanoi, että häneltä saisi jyrän lainaksi. Aamulla kävimme paikallisessa rautakaupassa ostamassa nurmikon siemeniä ja kyselimme samalla saisiko sieltä puutarhajyrää lainaksi. Myyjä sanoi, että heillä oli jyrä, mutta joku on pitänyt sitä itsellään vuoden päivät. Nyt heillä on uusi jyrä, mutta sekin on jossain. Iltapäivällä urakoitsija lähetti viestin, että hänen jyränsä on yhä toisaalla käytössä, mutta voisimme kysyä jyrää lainaksi paikallisesta rautakaupasta... Just... Kysyimme sitten sieltä paikallisesta rautakaupasta mitä maksaisi vaikkapa kaivonrengas, jos sellaisesta olisi jyrän korvikkeeksi. Rengas olisi kuitenkin maksanut niin paljon, ettei sitä kannattanut tähän tarkoitukseen hankkia. 

Sami soitteli työkaverilleen ja tämä vinkkasi erästä puutarhamyymälää, josta hän on joskus vuokrannut jyrän. Selvitimme jyrän päivävuokran kyseisestä liikkeestä. Emme saa millään koko nurmikkoa tehtyä muutamassa päivässä, joten oman jyrän hankkiminen alkoi kuulostaa järkevämmältä vaihtoehdolta. Sitten aloimme pommittaa mahdollisia myymälöitä, kuten lähimmät Kodin Terra, K-Rauta, HongKong... Kodin Terrassa jyrän hinta hipoi yhdeksääkymmentä euroa, K-Raudassa niitä ei ollut lainkaan ja HongKongista ne olivat loppu, eikä lisää enää tilata.

Onneksi on olemassa Google. Sieltä löytyi IKH:n jälleenmyyjä, soitettiin äkkiä sinne ja käytiin hakemassa varaston viimeinen jyrä. Eli lopulta saatiin oma. Huomenna aletaan kylvöhommat.

Mutta hyvät, rakkaat ihmiset: jos joskus jotain jostain lainaatte, niin palauttakaa myös lainaamanne tavarat! Ilmeisesti täällä takahikiällä ei rautakauppa pidä mitään kirjaa, mitä lainataan minnekin. Osasivat kyllä kertoa, että jyrä on ollut vuoden jollain käytössä. Toivottavasti perivät siitä edes vuokraa...


-Sanna-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti