31. tammikuuta 2012

Raksalla kuhisee: maalari ja laatoittaja aloittivat työt

Veimme eilen illalla talolle taas vähän laattoja. Tuulikaapin ja kodinhoitohuoneen lattialaatta meni vaihtoon. Kodin Terrasta oli Melbourne Black loppunut, ja lisää tulee vasta helmikuussa, joten korvaava laatta otettiin K-Raudasta, Sirene Black 10x10:














Takkaankin saatiin nyt oikea laatta, Pukkilan Forest 196x196, tumman harmaa. Laatan valmistus Suomessa lopetetaan, joten se kuului poistotuotteisiin. Otimme kaksi laatikkoa kakkoslaatua. On se kumma, jos ei 50 laatan joukosta löydy 15 ehjää.














Talon muut laatat voit katsoa klikkaamalla tästä.

Maalari oli eilen illalla raksalla hommissa ja jatkoi omaa urakkaansa vielä tänään. Takan viimeistelijä tuli myös tänään töihin ja laatoittaja tuli aloittamaan kosteuseristyksiä. Porukkaa oli siis ruuhkaksi asti. Me pysyimme ulkona ja siivoilimme raksajätteitä. Onneksi tuli hankittua raksapaku, sillä kaatopaikalle päätyvää kipsilevytavaraa, sekalaisia jätesäkkejä, eristevillaa ja paneelin jämiä kertyi kaksi kuormaa. Puutavara jemmattiin takapihalle odottamaan polttopuiksi päätymistä. Kaiken sen roinan alta paljastui meidän etukuisti.

En kahdannut ottaa valokuvia, kun miehet olivat työn touhussa. Käymme tontilla lauantaina, otan silloin kuvia valmiista Alvarista, maalatuista seinistä ja laatoituksista. Ja yksi hyvä uutinen vielä: lattia oli tasoitettu viikonloppuna.

-Sanna-

26. tammikuuta 2012

Välillä tuntuu siltä...

...että tämä raken(nut)taminen vanhentaa ihmistä. Kaikki mehut tuntuvat kadonneen, kun stressiä on sopivasti liikaa. Lopulta mikään ei jaksaisi enää kiinnostaa.

Mutta ilmeisesti nämä stressikeskittymät kuuluvat rakentamiseen ja rakennuttamiseen.

Ensin koetteli talon sisällä vallinnut trooppinen ilmasto, minkä seurauksena ullakkoportaiden luukku homehtui. No kosteuden suhteen ollaan toivottavasti jo voiton puolella, ja eihän se luukku edes jää paikalleen ikuisiksi ajoiksi. Sitten soudettiin ja huovattiin takan kanssa. Runko ja hormi ovat nyt onneksi kasassa. Oman lisämausteensa tähän takkasekoiluun toi laattaliike, joka oli tilannut meille paketillisen vääriä laattoja. Uudet ovat nyt tilauksessa, ja toivottavasti homma menee nyt oikein. Nyt onkin sitten ihan oma soppansa lattian tasoitusten kanssa.

Koko projektin tähän mennessä uskomattomin asia tapahtui tänään: olin yhteydessä Ammattilaiseen, joka sanoo, että tuotteen A asentaminen ei kuulu hänelle, koska talopakettiin kuuluu tuote B. Ei siinä mitään, asia ymmärretty ja tuote A asennetaan kyllä omasta toimesta. Kun Ammattilainen kysyy, kuka tuotteen A sitten oikein asentaa, ja kun Rakennuttaja tähän vastaa, että itse asennetaan, niin Ammattilainen nauraa! No onko ihme, että puhelun jälkeen (ja aikanakin vähän) itketti.

Miksi tämän pitää olla näin vaikeaa? Ja joidenkin ihmisten niin ilkeitä...










-Sanna-

24. tammikuuta 2012

Kaunis tapetti etsii kotia!

Olin nuorempana sanomalehdessä harjoittelijana, ja sain tuona aikana kunnian tehdä jutun Pihlgren & Ritola Oy:n tapettitehtaasta. Suurimmalla osalle kuluttajista tuo tapettitehdas lienee tunnetumpi nettisivustonsa kautta (www.tapettitalo.fi).

Haastattelukierroksen päätteeksi herra toimitusjohtaja kysyi, että mikäs tapetti oli neiti toimittajan mieleen. Neiti toimittaja hieman häkeltyneenä sopersi, että se violetti ruusutapetti oli todella hieno. Kulkurin ruusuko se nyt oli..? Sain mukaani kaksi rullaa Ritva Kronlundin suunnittelemaa Kulkurin ruusu -tapettia (hyi, mitä korruptiota). 



Nuo rullat ovat pyörineet kaapissani jo monta vuotta, joten eiköhän olisi aika tehdä niistä jotain. En vain ole mitenkään erityisen innostunut askartelusta tai muistakaan DIY-projekteista. Minulla on aina ollut peukalo keskellä kämmentä, eikä pikkutarkka näpertely ole koskaan ollut vahvuuteni. Rullia kun on vain kaksi, niin eipä niillä uuden talon seiniäkään saa tapetoitua. Ja värimaailmakin on hieman väärä...

Jos joku on kiinnostunut näistä kahdesta tapettirullasta ja on halukas tekemään niistä jotain, niin sen kuin sovitaan lähetyskuluista. Jos kaksi rullaa on Sinun tarpeisiisi liikaa, voin myös lähettää vain yhden rullan. Tällöin tapettia riittää toisellekin kiinnostuneelle! Kaapissa pölyttyminen ei tee oikeutta noin kauniille kuviolle ja arvokkaalle tapetille. Olisiko sinulla käyttöä tälle ihanalle tapetille?

-Sanna-

23. tammikuuta 2012

Kodinkoneet hankittu

Astianpesukone ja liesi saapuivat tontille jo edellisviikolla (tilasimme ne nettikaupasta), ja tänään kävimme liikkeessä ihastelemassa jääkaappipakastimia. Palloilimme aluksi niiden yksittäisten jääkaapin ja pakastinkaapin välillä, mutta kyllä kaksi jääkaappipakastinta on meille parempi vaihtoehto. Emme juurikaan harrasta marjastusta, metsästystä, ym. joten kuusi kylmälokeroa riittää meille. Jos soppaa varten tarvitaan pussi keittojuureksia, niin kyllä me sen pussin kaupasta ostamme ja heti käytämme. Meidän kaapeissa ei ruokaa juuri säilötä ;)

Kaikki koneet ovat rosterisia ja sattuman kautta Boschin laitteita. Liesituuletin löytyi jo syksyllä ja se on malliltaan Franke. Ainoa mikä uupuu, on mikroaaltouuni. Tässä vuokrakämpässä oli jo ennestään pieni valkoinen mikro, joten omamme päätyi kesämökille. Pitäisiköhän se jättää sinne ja ostaa uusi...

Meillä ei ollut kodinkoneiden suhteen oikeastaan muista vaatimuksia, kuin rosterin väri ja suht hiljaiset käyntiäänet. Eikös kaikki kodinkoneet ole nykyään automaattisesti energiatehokkaita ja vettä säästäviä? Sami halusi keraamisen lieden ja minä olisin halunnut vielä kiertoilmaominaisuuden, mutta jouduin nyt tinkimään haaveestani. Ja joudun ensimmäistä kertaa elämässäni lukemaan lieden käyttöohjeet läpi. Miten sitä ikinä oppii käyttämään asteikkoa 0-9, kun tähän mennessä kaikki asteikot ovat aina olleet 0-6??

Luojan kiitos saamme säilyttää kylmälaitteita liikkeen varastossa niin kauan kuin tarve vaatii. Riittää, että raksalla joutuu nyt siirtelemään tiskikonetta ja hellaa. Toivottavasti voimme hakea ne uuteen kotiin jo ennen helmikuun loppua.

Laitanpa tähän kuvat näistä härveleistä:
























-Sanna-

21. tammikuuta 2012

Oih!

Timpuri taisi asua koko viime viikon meidän raksalla. Kävin siellä itse viimeksi tiistaina, ja nyt sunnuntaina paikalla odotti monta monta positiivista yllätystä:

-sisäkatto oli paneloitu
-kaikki seinät oli levytetty
-sauna oli kiuasta vaille valmis, eli paneelit oli paikoillaan, samoin lauteet
-"tiiliseiniä" oli tasoiteltu
-keskellä olohuonetta oli läjä laattapaketteja, vesieristepurkkeja ja muuta sälää

Eli seuraavaksi tulee varmaankin maalari hommiin ja sitten päästään asentamaan muovimatto. 
Kosteuseristykset hoidetaan myös ja sitten on laatoittajalle töitä. Täytyy varmaan alkaa kysellä, koska keittiökaapit asennetaan. Matto olisi kiva saada lattiaan ennen sitä.

Lattiassa oli jonkin verran halkeamia. Vastaava mestari vahvisti sen, minkä aavistinkin: se on pakollinen ilmiö aina laattaperustuksissa.

Vielä kysymys Helmitaloissa asuville: montako lautaa teidän ylälauteessa on? Pyysimme saada yhden ylimääräisen laudan ylimpään lauteeseen. Saimmeko kaipaamamme ylimääräisen laudan?
































-Sanna-


P.S. Nyt meillä on raksapaku :)



17. tammikuuta 2012

Pari ajatusta omakotitaloasumisesta

Muovimatto tuli tänään Kiitolinjan kyyditsemänä raksalle ja sitä odotellessa tapoin aikaa tekemällä lumitöitä. Sami aamulla hienovaraisesti vinkkasi, että se voisi olla oikein rattoisaa ja tervettä ajanvietettä pelkän oleskelun sijasta.

Reippaana likkana tartuin kolaan ja aloin lykkiä hankia kasaan. En ollut ensimmäistä kertaa pappia kyydissä; asuin koko lapsuuteni omakotitalossa metsän keskellä, missä tämä talvinen arkiaskare oli pakko tehdä itse. Pienenä minulla oli jopa oma pieni, punainen lumikola. Lumikasoja syntyi hyvää tahtia, mitä nyt kerran putosin polvea myöten hangen alla piilossa väijyneeseen monttuun, ja muutaman kerran kolan kahva tökkäisi mahaan, kun piha on epätasainen.

Noin puolen tunnin lykkimisen jälkeen homma alkoi maistua puulta. Mihin hittoon sitä onkaan ryhtynyt. Kerros- ja rivitalossa pääsee niin paljon helpommalla. Koska ulkotöitä ei kerrostalossa tarvitse tehdä, jää sisätöiden jälkeen (liikaa) aikaa löhöämiselle. Jos nyt asuisin omakotitalossa, koneella istumisen sijaan olisin varmaan tekemässä niitä lumitöitä tai lämmittämässä takkaa, siihen vielä lisättynä ne aina pakolliset tiskit, pyykit ja yleinen siivous.

Lumettomina vuodenaikoina pihatöiden määrä luonnollisesti triplaantuu. Voisihan sitä olla naapuruston kapinallinen ja jättää pihansa savipelloksi. Nurmikko on kuitenkin esteettisempi ja vähentää kuran määrää sisällä. Täytyy muistaa oma jaksamisensa, kun suunnittelemme pihaa. Siitä pitää tulla nätti, mutta suhteellisen helppo hoitaa. Jos päädymme leikkausta tarvitsevaan pensasaitaan, en välttämättä kaipaa sen lisäksi kovin montaa kukkapenkkiä tai kasvimaata kitkettäväksi.

Muutumme kerrasta vuokralla-asujista omakotitalon omistajiksi. Emme halunneet tehdä "välilaskua" kerros- tai rivitaloon. Ensiasunnon ostajille on olemassa erilaisia rahallisesti hyödyllisiä etuja, joten päätimme käyttää nämä edut heti omakotitaloon. Kerros- tai rivitaloasunnoissa ei ole mitään vikaa, ja joillekin ne ovat se paras asumisen muoto. Meillä molemmilla oli kuitenkin haaveissa joskus asua omassa talossa, joten toteutimme sen nyt.

16. tammikuuta 2012

Alvari saapui!

Olimme aamulla tontilla vastassa takka-asentajia ja oli siellä timpurikin työn touhussa.

Emme jääneet jalkoihin pyörimään, vaan poistuimme suosiolla paikalta. Kävimme vielä illalla uteliaina kurkkimassa mitä päivän aikana oli tehty. Timpuri siellä vielä ahkeroi. Takkamuurarit olivat jo lähteneet. Nurkassa nökötti pintoja vaille valmis Alvari hormeineen.



















-Sanna-

13. tammikuuta 2012

Perjantai 13. päivä näytti, mihin se pystyy

Näitä pieniä vastoinkäymisiä on nyt niin paljon, että alkaa ottaa jo pattiin.

Nyt kun nuo sisäilman kosteusongelmat on toivottavasti selätetty, niin uutta murhetta aiheuttaa takan laatat ja takan taakse jäävä palomuuri.

Saimme joulun tienoilla kuulla TakkaCenteriltä, että emme välttämättä saa Alvari-takkaamme haluamaamme laatoitusta. Heidän yhteistyökumppaninsa on lopettanut harmaan, 20x20 laatan valmistamisen. Mosaiikkia heiltä kyllä löytyy, eli otimme haasteen vastaan ja aloimme itse etsiä sopivaa harmaata 20x20 laattaa. Myönnän, että aloitimme hieman laiskalla asenteella. Olemme panostaneet laattojen etsimiseen kunnolla vasta tällä viikolla. Harmaa on selvästi muotiväri. Sävyjä on vaikka millä mitalla, mutta tuota kokoa 20x20 ei löydy sitten millään. Netistä löytyy vaihtoehtoja, mutta sitten liikkeessä ei ole mallikappaletta (emme halua ostaa laattoja näkemättä niitä luonnossa) tai tilauksen toimitus kestää liian kauan. Laatat pitää saada maanantaiksi. Aikaa on nyt kaksi päivää. Ei ehdi.

Takkaan menee 15 laattaa, joten ainakin 20 kpl olisi hyvä löytää jostain. Eli yksi paketti riittäisi. Siksi olimme niin ylioptimistisia, että kyllä nyt sen verran aina jostain löytyy, onhan tässäkin kaupungissa ainakin viisi laattaliikettä. Vaan eipäs löydykään. Ongelmana ei siis ole värisävyjen puute, vaan laatan koko. 20x20 on ilmeisesti nyt "out". 15x15 laattakoko ei käy. Kun tuota mosaiikki-Alvaria katsoo, niin huomaa, miten tarkasti laatat ja mosaiikit on aseteltu. Asetelma kärsisi. 10x10 sopisi, mutta sitten laatoituksessa olisi liian paljon turhia saumoja.

Jos emme saa mistään laattoja tänään tai huomenna, olemme harkinneet jo kompromissin tekoa, että ottaisimme Alvarin isoilla harmailla laatoille, jotka "vyöttävät" takan luukkujen kohdalta. Ei sekään ruma vaihtoehto ole. Olemme vain niin tykästyneitä tuohon mosaiikkiversioon, että siitä luopuminen tuntuu kurjalta. Tuota isoa harmaata laattaa löytyy onneksi TakkaCenterin varastosta.

mosaiikkiversio
vyötetty versio


Havahduin viime yönä kamalaan ajatukseen: mitä jos Helmitalon poppoo ei olekaan viimeistellyt meidän palomuuria ajoissa? Aamulla soitin Minnalle, joka selvitti asian. Palomuuria ei ole viimeistelty. Arvatkaa vain iskikö paniikki. Takkamuurarit tulevat ihan oikeasti maanantaina, tässä on enää viikonloppu aikaa. Minna oli pahoillaan tapahtuneesta sekaannuksesta. Sain maalarin numeron, ja tämä yritti rauhoitella minua, hätääntynytta naisihmistä, että kyllä sen muurin voi viimeistellä takan asennuksen jälkeenkin. Design-Taloilla toimitaan kuulemma aina niin. Nyt en voi muuta kuin toivoa, että näin voi tehdä ja vielä siistillä ja kauniilla lopputuloksella. Tekisi mieli soittaa TakkaCenterille ja siirtää koko epäonnisen takan asennus hamaan tulevaisuuteen.

Taidan kömpiä sängyn alle piiloon pahaa maailmaa ja näitä tyhmiä vastoinkäymisiä. Tulkaa hakemaan kun talo on valmis. Varaan sitten muuttotarkastuksen.


-Sanna-

10. tammikuuta 2012

Jospa ongelmat olisivat nyt ohitse

Olin tänään raksalla vastaanottamassa kahta kodinkonetta ja niitä odotellessa uhrasin hetken ympäristön siivoukselle. Kun talon ympäristöä katsoo, niin näyttää siltä ettei siellä olisi siivottu yhtään, mutta sain kuitenkin molemmat jäteastiat lähes täyteen.

Ja sisällä oli kuivain! Avasin oven ja ihmettelin, että mikä hitto täällä hurisee näin kovaa. Keittiössä oli kuivain! Helmitalon porukka on siis käynyt paikalla :) Ikkunat oli suljettu, sisällä oli lämmintä ja normaali ilmasto, ei kosteaa tropiikkia.

Tällainen siellä pöhisi:
Edellisiin postauksiin on tullut hyvin kommentteja. Lähes kaikissa ihmetellään luukun homehtumista. Eli kyse ei siis ole mistään normaalista tapahtumasta. Ullakkoportaat ovat kuitenkin upouudet, rautakaupan hyllystä ostetut ja viety siitä suoraan raksalle sisätiloihin. Vastaava mestarimmehan oli luullut, että olemme laittaneet kattoon käytetyn luukun, niin pahasti homeessa se oli. Luukun ympärystä on eristetty uretaanivaahdolla ja samoin luukussa itsessään on lämpöeristys. Luukun yläpuolella ei luonnollisesti ole villaa, koska sehän tippuisi niskaan kun luukun avaa. Eli luukun toisella puolella on noin 20 astetta lämminta ja toisella puolella pakkasta.

En tiedä onko rakennuksellamme tavallista enemmän kosteutta. Lattia valettiin taivasalla, ilman elementtien ja katon tuomaa suojaa. Valu tehtiin muistaakseni lokakuussa ja täällä satoi silloin ainakin kerran päivässä. Ja vaikka kosteutta olisikin runsaasti, onko syynä sittenkin huono ilmanvaihto? Yhden ikkunan auki pitäminen ei ollut riittänyt hoitamaan koko talon ilmanvaihtoa. Meille ei tullut mieleen mennä laittamaan raksalle läpivetoa, eikä kukaan käskenyt meidän mennä avaamaan ikkunoita. Laitoimme läpivedon vasta kun Helmitaloilta kehoitettiin niin tekemään. Ja sitten tuli yht'äkkiä pakkaset ja ikkunoihin tiivistynyt kosteus jäätyi.

Mene ja tiedä. Mutta kuivain on nyt paikallaan, eikä ikkunoita tarvitse enää pitää auki.


-Sanna-

8. tammikuuta 2012

Ja nyt on sitten ikkunat jäässä...

Koska talossa on ollut sisällä paljon kosteutta (lue edellinen postaus), olemme pitäneet kolmea ikkunaa raollaan, jotta ilma vaihtuisi ja kosteus haihtuisi. Homma toimi kunnes tuli pakkaset. Ikkunat ovat nyt jäätyneet. Kuvat puhukoon puolestaan. Kiva kun lämpötilat sitten laskee ja tuo kaikki jää valuu vetenä sisälle...


Kodinhoitohuoneen ikkuna














Keittiön ikkuna












5. tammikuuta 2012

Homeisen luukun tarina

Mennään vähän matkaa ajassa taaksepäin:

20.12.2011: Työmaalla oli ryysis, kuten aiemmin kirjoitin. Paikalla oli timpuri, sähkäri ja putkimies. Kävimme itse paikalla aamupäivällä, joten päivän aikaansaannokset selvisivät meille vasta seuraavana päivänä.

21.12.2011: Kävimme raksalla. Timpuri oli laittanut hankkimamme ullakkoportaat paikoilleen. Lattialämmitys oli joistain huoneista kytketty päälle. Sisällä oli lämmin. Kodinhoitohuoneen ikkuna oli auki ja siitä kulki ulos puhaltimen johto. Puhallin ei ollut päällä. Otimme johdon pois ja vain painoimme ikkunan kiinni, koska ikkunan kahva oli kadoksissa. Olimmehan lähdössä yli viikoksi pois, eikä raksalla kävisi muutenkaan ketään. Oviin ja ikkunoihin oli tiivistynyt kosteutta. Pyyhimme ylimääräisen kosteuden pois ja lähdimme joulun viettoon. Raksa sai olla yli viikon yksikseen.

30.12.2011: Palasimme joulun vietosta ja suuntasimme suoraan tontille. Lattialämmitys selvästi toimii, koska sisällä tuli takki päällä kuuma. Kodinhoitohuoneen ikkuna oli auennut, siihen kun ei ollut löynyt kahvaa, mistä vääntää ikkuna kunnolla kiinni. Kosteutta oli taas tiivistynyt kaikkiin ikkunoihin ja oviin, jotka eivät olleet muovien alla suojassa. Pyyhimme taas ylimääräiset kosteudet pois. Pahin kosteusvaurio oli porrasaukon peittävässä luukussa. Se oli alakerran puolelta tummansinisen homeen peitossa.  Löysimme kahvan kodinhoitohuoneen ikkunaan. Ruuvasimme kahvan paikalleen ja lähdimme kotiin. Yläkerran luukun kohtalo otti päähän. Sen kun olisi tarkoitus olla paikallaan vielä ainakin puolisen vuotta. Kuka haluaa asua talossa, jonka sisäkatossa on homeinen luukku? Jos luukun haluaa uusia, menee koko porrassysteemi vaihtoon, ja se maksaa rahaa. 

2.1.2012: Sisällä oli edelleen todella lämmintä ja taas kaikkiin suojaamattomiin oviin oli taas tiivistynyt kosteutta. Puhelin käteen ja soitto Helmitaloille, että mistä tämä johtuu. No huonosta ilmanvaihdostahan se johtuu. "-Onko siellä kuin saunassa? -On". Kosteus ei siis pääse ulos. Ilmeisesti liesituulettimen paikalla pitäisi olla jonkinlainen kuivain, näin käsitin. Avasimme Helmitalojen tj:n käskystä kaikki ovet hetkeksi, ja sisään lehahti raikasta, kylmää ilmaa. Oli helpompi hengittää. Jätimme khh:n, saunan ja keittiön ikkunat raolleen, jotta ilma vaihtuisi kunnolla.

Tilanne 5.1.2012: Läpituuletus kannatti. Sisällä hengittäminen oli helpomaa ja lämpötila oli sopiva. Olo ei ollut kuin saunassa. Kosteutta ei ollut tiivistynyt kuin auki olevien ikkunoiden ulkopuolelle. Soitin taas Helmitaloille. Raksalla pitäisi kyllä olla jonkinlainen kuivain, mutta jostain syystä sitä ei ole. Ilmanvaihto hoidetaan siis yhä läpituuletuksella. Sami haki pihalta pätkän jämälautaa, taitteli sen päähän talouspaperia ja kaapi pahimmat homeet luukusta pois. Luukku on paikoin selvästi tummunut, eli siihen on imeytynyt paljon kosteutta. Olisi pitänyt ottaa kamera mukaan ja ottaa luukusta kuva. Kai siihen voisi jotain kloriten tapaista pyyhkiä, mutta vahinko on jo tapahtunut. Soitin vastaavalle mestarille. Hän oli käynyt raksalla pari päivää sitten ja ihmetellyt, miksi olemme laittaneet kattoon vanhan, homeisen luukun...

"Porrasaukkoa" siis peittää tämän tyyppiset ullakkoportaat:













Tilanne 6.1.2012: Uutta hometta ei ollut yön aikana muodostunut luukun pohjaan. Samihan pyyhki siitä pahimmat pois. Mutta ongelma on edelleen olemassa. Luukussa on yhä pieniä määriä hometta. Saisikohan ne hiomalla pois? Ilmanvaihto hoidetaan yhä läpituuletuksella. Jos viikonloppuna uskaltaisi sulkea ikkunat? Jokohan suurimmat kosteudet olisi hävinneet? Pelottaa pitää ikkunoita rakosellaan... Alla olevat kuvat on otettu tänään.


















4. tammikuuta 2012

Sekametelisoppaa

Yrittäkää saada tästä jotain selvää. Minä en tahdo saada, vaikka kuinka yritän...

-Takan asennus on sovittu tapahtuvaksi 16.-17. tammikuuta, eli parin viikon päästä. (Takkanurkan slammaus pitäisi hoitua Helmitalojen puolesta, toivottavasti sen kanssa ei tule kiire...) Vielä meille ei ole ilmoitettu, koska takkaelementit tuodaan raksalle. Kauppasopimuksessa onneksi lukee ihanat sanat: sisään ja kannettuna. Joulun jälkeen selvisi jotain mielenkiintoista. Myyjä, jonka kanssa teimme takkakaupat, soitti ja kyseli joko tiedämme millaista pintaa haluamme takkaan. Kyllä me tiedämme: sellainen pinta, jossa on mosaiikkia, harmaita laattoja ja antiikkislammaus. Ja sitä harmaata laattaa ei sitten tietenkään saa enää heidän kauttaan, kun sen valmistus on lopetettu. Nyt odotamme TakkaCenteriltä mallipalaa mosaiikista, jotta voimme alkaa etsiä siihen sopivia 20x20 harmaita laattoja. Ja aikaa on vajaat kaksi viikkoa. Ei kiva... Muistin virkistämiseksi tässä kuva meidän Alvarista. Me käännämme tuon laatoituksen peilikuvaksi, eli pystyraita tulee oikealle ja laatat nousevat vasemmalta alkaen.

-Maalarin pitäisi saapua tekemään pohjamaalaukset. Kaikkia sisäseiniä ei vielä ole levytetty umpeen. Laatoittamaankaan ei pääse vähään aikaan. Lattia kuivuu vielä ja vesieristeetkin pitäisi hoitaa ensin kuntoon. PM-Kalusteelle voisi soitella ja kysellä, haluavatko he tulla tekemään keittiön osalta jotain tarkistusmittauksia. 

-Esitimme Viialan Rakennustarvikkeella toiveen, että muovimatto toimitettaisiin viikolla 3. Toivottavasti saamme ajoissa ilmoituksen, koska mattoa ollaan tuomassa. Matto tulee suoraan Ruotsista.

-Sami tilasi meille jo astianpesukoneen ja lieden (kun halvalla sai...). Ne ovat lähteneet keskusvarastolta eilen ja niitä voi odottaa saapuviksi lähipäivinä. Siitäkin pitäisi tulla soitto. Tässähän tämä aika kuluu odotellessa. 

-Lisäksi to do -listalla lukee kylpyamme ja kylmälaitteet. Lukee siinä myös jotain opinnäytetyöstä, ja muita ylimääräisiä asioita. Kuka hoitaisi ne mun puolesta?


-Sanna-