5. tammikuuta 2012

Homeisen luukun tarina

Mennään vähän matkaa ajassa taaksepäin:

20.12.2011: Työmaalla oli ryysis, kuten aiemmin kirjoitin. Paikalla oli timpuri, sähkäri ja putkimies. Kävimme itse paikalla aamupäivällä, joten päivän aikaansaannokset selvisivät meille vasta seuraavana päivänä.

21.12.2011: Kävimme raksalla. Timpuri oli laittanut hankkimamme ullakkoportaat paikoilleen. Lattialämmitys oli joistain huoneista kytketty päälle. Sisällä oli lämmin. Kodinhoitohuoneen ikkuna oli auki ja siitä kulki ulos puhaltimen johto. Puhallin ei ollut päällä. Otimme johdon pois ja vain painoimme ikkunan kiinni, koska ikkunan kahva oli kadoksissa. Olimmehan lähdössä yli viikoksi pois, eikä raksalla kävisi muutenkaan ketään. Oviin ja ikkunoihin oli tiivistynyt kosteutta. Pyyhimme ylimääräisen kosteuden pois ja lähdimme joulun viettoon. Raksa sai olla yli viikon yksikseen.

30.12.2011: Palasimme joulun vietosta ja suuntasimme suoraan tontille. Lattialämmitys selvästi toimii, koska sisällä tuli takki päällä kuuma. Kodinhoitohuoneen ikkuna oli auennut, siihen kun ei ollut löynyt kahvaa, mistä vääntää ikkuna kunnolla kiinni. Kosteutta oli taas tiivistynyt kaikkiin ikkunoihin ja oviin, jotka eivät olleet muovien alla suojassa. Pyyhimme taas ylimääräiset kosteudet pois. Pahin kosteusvaurio oli porrasaukon peittävässä luukussa. Se oli alakerran puolelta tummansinisen homeen peitossa.  Löysimme kahvan kodinhoitohuoneen ikkunaan. Ruuvasimme kahvan paikalleen ja lähdimme kotiin. Yläkerran luukun kohtalo otti päähän. Sen kun olisi tarkoitus olla paikallaan vielä ainakin puolisen vuotta. Kuka haluaa asua talossa, jonka sisäkatossa on homeinen luukku? Jos luukun haluaa uusia, menee koko porrassysteemi vaihtoon, ja se maksaa rahaa. 

2.1.2012: Sisällä oli edelleen todella lämmintä ja taas kaikkiin suojaamattomiin oviin oli taas tiivistynyt kosteutta. Puhelin käteen ja soitto Helmitaloille, että mistä tämä johtuu. No huonosta ilmanvaihdostahan se johtuu. "-Onko siellä kuin saunassa? -On". Kosteus ei siis pääse ulos. Ilmeisesti liesituulettimen paikalla pitäisi olla jonkinlainen kuivain, näin käsitin. Avasimme Helmitalojen tj:n käskystä kaikki ovet hetkeksi, ja sisään lehahti raikasta, kylmää ilmaa. Oli helpompi hengittää. Jätimme khh:n, saunan ja keittiön ikkunat raolleen, jotta ilma vaihtuisi kunnolla.

Tilanne 5.1.2012: Läpituuletus kannatti. Sisällä hengittäminen oli helpomaa ja lämpötila oli sopiva. Olo ei ollut kuin saunassa. Kosteutta ei ollut tiivistynyt kuin auki olevien ikkunoiden ulkopuolelle. Soitin taas Helmitaloille. Raksalla pitäisi kyllä olla jonkinlainen kuivain, mutta jostain syystä sitä ei ole. Ilmanvaihto hoidetaan siis yhä läpituuletuksella. Sami haki pihalta pätkän jämälautaa, taitteli sen päähän talouspaperia ja kaapi pahimmat homeet luukusta pois. Luukku on paikoin selvästi tummunut, eli siihen on imeytynyt paljon kosteutta. Olisi pitänyt ottaa kamera mukaan ja ottaa luukusta kuva. Kai siihen voisi jotain kloriten tapaista pyyhkiä, mutta vahinko on jo tapahtunut. Soitin vastaavalle mestarille. Hän oli käynyt raksalla pari päivää sitten ja ihmetellyt, miksi olemme laittaneet kattoon vanhan, homeisen luukun...

"Porrasaukkoa" siis peittää tämän tyyppiset ullakkoportaat:













Tilanne 6.1.2012: Uutta hometta ei ollut yön aikana muodostunut luukun pohjaan. Samihan pyyhki siitä pahimmat pois. Mutta ongelma on edelleen olemassa. Luukussa on yhä pieniä määriä hometta. Saisikohan ne hiomalla pois? Ilmanvaihto hoidetaan yhä läpituuletuksella. Jos viikonloppuna uskaltaisi sulkea ikkunat? Jokohan suurimmat kosteudet olisi hävinneet? Pelottaa pitää ikkunoita rakosellaan... Alla olevat kuvat on otettu tänään.


















7 kommenttia:

  1. Voihan nyt. Tänään oli juuri päivän painetussa kirjoitus rakennusaikaisesta kosteudesta. Jos jotain hyvää, niin teillä ainakin muovit toimii. Tämmöisenä syksynä /talvena kosteuden kanssa on varmasti monella ongelmia.
    Eikös niitä ole olemassa sellaisia kosteuden kerääjiä, vuokralle? Kannattaa ehkä jopa omaan piikkiin nopsasti niitä laittaa. Kosteus on huono juttu kuitenkin.Tsemppiä!

    VastaaPoista
  2. Kiitos. Trooppinen ilmasto talon sisällä on onneksi helpottanut huomattavasti kun laitettiin läpiveto. Mutta mieluummin hoitaisin kuivatuksen koneellisesti. Raollaan olevat ikkunat tuovat liikaa jännitystä: keksiikö joku vandaali yrittää kiivetä niistä, tai heittää lunta sisään? Mennään tänään taas paikalle tarkistamaan tilanne ja pohtimaan, mitä sille luukulle voisi tehdä.

    VastaaPoista
  3. No jopas nyt. Toivottavasti asiat selviävät parhain päin. Tsemppiä!

    VastaaPoista
  4. Täytyy koputtaa puuta, että hometta on ollut vain tuossa luukussa. Katon koolaukset ovat onneksi kunnossa. Olisi kiva kuitenkin saada paikalle kunnon kuivain, jotta ikkunoiden auki pitämisestä voisi luopua.

    VastaaPoista
  5. Olipa erikoinen tapaus - monessakin mielessä. Eli kunnollisesta läpi-tuuletuksesta varmaankin pitäisi huolehtia ihan päivittäin (käsittääkseni muutama minuutti jo riittää vaihtamaan sisäilman täysin), tai sitten pitää hommata jonkin sortin kondenssikuivain, joka kerää ilmasta ylimääräisen kosteuden pois.

    Toinen seikka mikä itseäni jäi mietityttämään oli se, että miksi se home tarttui niin selvästi juuri siihen luukkuun? Olisiko luukussa ollut jo homeensiemen eli pieni määrä homeitiöitä valmiina, ja nyt kun luukku joutui lämpimään ja kosteaan tilaan, home sitten villiintyi kasvamaan? En tiedä - voi olla taustalla ihan jotain muutakin.

    Sitten kun tilanne on ohi, kannattaisiko jotenkin varmistaa, ettei sitä hometta enää mihinkään jää, eli esim. jos maalaa sen luukun jollain sellaisella kylppärimaalilla, jossa on mukana homeenestoaineet, jotka sitten tappaa kemiallisesti mahdollisesti siihen luukkuun jääneet homepöpöt? Esim. Tikkurilan Luja-maali on yksi tällainen homeenestoainetta sisältävä kylppäritiloihin tarkoitettu maali, tuote-esite ja sen sivulla 7 kerrottu asiasta tarkemmin (kokeilen toimiiko linkki):

    http://www.tikkurila.fi/files/411/Tikkurila_opas_Kylpyhuoneen_maalausopas.pdf

    VastaaPoista
  6. Eli suljitte ikkunan mikä oli jätetty auki että kosteus poistuisi ja ilma vaihtuisi.
    Nyt ihmettelette että miksi on trooppinen ilmasto kun talo on tiivis. :)

    VastaaPoista
  7. Anonyyminä on helppo lällätellä ja naureskella.

    Väännetäänpä siis ratakiskosta:

    Khh:n ikkuna oli ennen joulua jätetty auki Helmitalon porukoiden puolesta. Poistuimme viikoksi paikkakunnalta, joten olisimme mielellämme laittaneet ikkunan kiinni, ettei kukaan kutsumaton tule asioimaan taloon. Emme kuitenkaan löytäneet ikkunan kahvaa, joten vain painoimme ikkunan kiinni. Tultuamme viikon päästä takaisin, ikkuna oli auki. Painaminen ei riittänyt sulkemaan sitä.

    Tämän viikon aikana, KUN IKKUNA OLI AUKI, luukku oli homehtunut. Auki olleesta ikkunasta huolimatta sisällä oli lämmintä ja kosteaa. Yksi auki ollut ikuna ei ollut riittänyt hoitamaan talon ilmanvaihtoa. Sitten vasta löysimme kahvan ja suljimme ikkunan kunnolla. IKKUNA OLI KIINNI NOIN 2 PÄIVÄÄ. Kahden päivän kuluttua soitimme Helmitaloille ja kysyimme neuvoa, mitä tehdä. Neuvo oli avata ikkuna talon molemmista päistä. Sitten vasta sisäilma alkoi olla ns. normaalia.

    VastaaPoista